Poliittisiin tekijöihin voi buumien tapauksessa sisällyttää muitakin kuin pelkät poliitikot. Niitä ovat mm. yhteiskunnan suhtautuminen omaisuuteen, muut sääntelijät ja hinnanmuodostusmekanismit. Ensimmäisellä tarkoitan sitä, että onko yksittäisillä kansalaisilla tai yrityksillä oikeus omaisuuteensa. Täysin sosialistisissa valtioissa on lähes mahdotonta esiintyä kuplia ja buumeja, koska valtio omistaa kaiken. Niissä voi esiintyä vääristyneitä kysynnän ja tarjonnan epätasapainoja mitkä näkyvät korkeina hintoina tai puutteina. Valtion määrittäessä hinnat ei kuplia tai buumeja synny. Toisin sanoen, oikeus yksityisomaisuuteen on välttämätöntä kuplille ja buumeille.
Poliitikot voivat päättää omistusoikeuksien sosialisoinnista tai vapauttamisesta. He voivat myös päättää siitä kuinka suuren osan yksityiset kansalaiset ja yritykset saavat omaisuutensa tuottamista tuloista päättämällä veroprosenteista tai omaisuuden takavarikoinneista ja vapauttamisista. Yksilöiden ja yritysten omistusoikeuksien tai tulojen lisääminen voivat olla kuplien ja buumien ajureita. Niiden vähentäminen voi aiheuttaa romahduksia. Edelliset eivät koske vain kotimaisten toimijoiden oikeuksia vaan myös ulkomaisten. Toimintamahdollisuuksia voi rajoittaa mm. tulleilla.
Poliitikot voivat päättää muusta sääntelystä kuten pankkien vakavaraisuusvaatimuksista. Lisäksi he päättävät valtion velkaantumisesta mikä voi kasvattaa tai vähentää kuplien ja buumien todennäköisyyttä. Siitä lisää myöhemmin. Poliitikoilla on vastuulla myös valtionyhtiöiden hallinta, yksityisten yritysten toiminnan helpottaminen, vaikeuttaminen tai lopettaminen. Edellämainitut vahvistavat kuplia, buumeja ja romahduksia. Ne ovat harvoin ratkaisevia syitä niiden syntymiselle. Keinot ovat yleisempiä nousukausien vahvistajina, mutta laskukausina niitä harvemmin käytetään. ”Tikkarin vieminen” nousukaudesta nauttivalta lapselta kuuluu harvan poliitikon keinovalikoimaan.
Lakeja säätävien poliitikkojen, keskuspankkiirien ja muiden säätelijöiden vastuulla ovat myös kaikissa kuplissa ja buumeissa esiintyvät moraalikadot riskinottajien kerätessä suurimmat hyödyt veronmaksajien kuitatessa suuren osan tappioista. Typeryyksien määrä voi moninkertaistua moraalikadon vuoksi. Tämä voi näkyä mm. valtionyhtiöiden tarjoamina takuina, pankkien tappioiden vaatimien pääomien korvaamisena ja muina yritystukina romahdusten aikana.
Lisäksi keskuspankkiirit voivat painaa rahaa yritysten tukemiseen tai vähentää niiden lainanhoitokuluja, jotta yritykset selviävät konkursseitta. Esimerkiksi on perusteltua nähdä nykyisen moraalikadon Yhdysvalloissa alkaneen Alan Greenspanin ilmoittaessa olevansa valmis laskemaan sijoittajien velanhoitokustannuksia vuonna 1987 pörssiromahduksessa. Tämän jälkeen sijoittajien pelastaminen on ollut Fedin yksi merkittävimmistä keinoista pitää rahoitusmarkkinat kasassa. Samalla on luotu moraalikato.
Sääntelijöiden rooli näkyy kuplissa ja buumeissa esiintyvien uusien sijoitustuotteiden valvonnassa sen epäonnistumisessa. Uudet sijoitustuotteet kasvattavat markkinoilla olevan rahan määrää piilottaen riskejä. Heidän pitää estää monimutkaisten sijoitustuotteiden piilottamien riskien siirtäminen myyjiltä ostajille sekä niiden pitäminen niin pieninä etteivät ne aiheuta vaaraa rahoitusmarkkinoille suurina tappioina. Monimutkaiset tuotteet sisältävät tuhansia sivuja tietoa ja lukuja. Sääntelijät eivät aina tiedä niiden sisältöä saatikka riskejä. Toisin sanoen, sääntelijöiden pitäisi todellisuudessa huolehtia siitä ettei tuotteita päästetä paljoa markkinoille. Näin ei valitettavasti tapahdu buumien aikana kuin poikkeustapauksissa.
Keskuspankkien rooli rahan hinnanmäärittäjänä on kiistaton, vaikka pankit voivat muuttaa marginaalejaan lainatessaan rahaa eteenpäin. Halpaa rahaa ei synny ilman keskuspankkien matalia ohjauskorkoja tai painokoneen ”pärinää”. Rahan hinnan hallinta voi aiheuttaa yllättäviä seurauksia, koska pankit, rahaa niiltä lainaavat yritykset ja kuluttajat voivat tulkita hintasignaaleja väärin aiheuttaen suuremman todennäköisyyden kuplien, buumien ja romahdusten synnylle. Pahinta on, että kuplat, buumit ja romahdukset eivät ole mahdollisia keskuspankkiirien malleissa, joita he käyttävät päättäessään rahan hinnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti