tiistai 10. tammikuuta 2023

Kuplat, Buumit ja Romahdukset, osa 7. Löysin yhden, mitä teen?

Kuplan tai buumin löytyessä on selvää, että suurin osa sijoituskohteista on liian kalliita. On vaikeaa suositella sijoittamista. Vielä vähemmän voi suositella velkavipua. Ne voivat kestää pidempään ja kasvaa korkeammalle kuin kukaan odottaa tai romahtaa nopeammin kuin kukaan ajattelee. Ne ovat arvaamattomia eikä niitä ole helppo ennustaa. Kuplien ja buumien huiput ja romahdukset voivat jälkikäteen näyttää selkeiltä, mutta niiden ennakoimisessa vain harvat onnistuvat. Älä yritä ajoittaa huippuja ja romahduksia.

Edelliset seikat eivät tarkoita sitä etteikö mitään voisi tehdä. Kuplat ja buumit ovat hyviä hetkiä harkita liian kalliiden kohteiden myyntiä. Kaikkea ei kannata myydä kerralla. Voi olla järkevää myydä ajallisesti hajauttaen kalliimpia sijoituskohteitaan pois. Tämä on järkevää, koska hinnat nousevat korkeammalle kuin odotetaan. Veroseuraamukset on syytä ottaa huomioon. Samaan aikaan voi myydä tappiollisia sijoituksiaan, koska ne vähentävät veroseuraamuksia.

Yhtenäisiä toimenpide-ehdotuksia ei voi kaikille varallisuusluokille antaa. Kiinteästä omaisuudesta on vaikeampi päästä eroon. Asuntoja myytäessä on syytä varata enemmän aikaa. Niitä ei kannata ostaa ellei saa tosi halvalla. Sama pätee muuhun kiinteään omaisuuteen kuten muihin kiinteistöihin. Helposti myytävä varallisuus kuten arvopaperit vaativat enemmän yksilöllistä otetta. Lyhyeksi myyntiä eli muiden omistamien arvopaperien myyntiä on vaikea suositella, koska niiden riski/hyötysuhde on negatiivinen. Voitto voi olla 100%:ia, mutta tappio useita satoja prosentteja. Hinnanlaskuja hyödyntävät optiot ovat toinen asia, mutta allekirjoittaneen osaaminen ei riitä niihin.

Kuplan tai buumin tunnistamisen jälkeen käteisen määrä kasvaa, koska silloin on järkevää alkaa pikkuhiljaa myymään. Ostamaan ei kannata kiirehtiä. Käteismäärän kasvaessa on oltava kärsivällinen, koska houkutukset osallistua buumiin kasvavat sitä mukaa kun hinnat jatkavat nousuaan odotettua pidemmälle. Velkojaan voi maksella pois mikäli niitä on. Samalla on syytä kerätä käteistä, koska ennemmin tai myöhemmin hinnat romahtavat. Silloin saa hyvää halvalla. Käteisen puuttuminen romahduksessa laskee pitkän aikavälin sijoitustuottoja. Jokaisen on syytä sovittaa käteisen määrä tarpeisiinsa. Esimerkiksi sijoittajan iällä on merkitystä. Mitä vanhempi sijoittaja on sitä pienempi osa omaisuudesta kannattaa sijoittaa. Muitakin syitä riittää, mutta en käy niitä tarkemmin läpi.

Romahduksessa on hyvä hetki ostaa. Kuplan romahtamista voi joutua odottamaan pitkään. Iso raha pitää huolen siitä, että se saa myytyä mahdollisimman suuren osan kuplahintaisesta omaisuudestaan muille. Oikeassa olemisen hyödyntämistä voi joutua odottamaan vuosia. Hinnat myös laskevat alemmas kuin kukaan odottaa. Useamman kymmenen tai yli viidenkymmenen prosentin romahdukset ovat normaaleja osakkeissa ja vaihtoehtoisissa sijoituskohteissa kuten hyödykkeissä ja nykyään suosituissa kryptovaluutoissa. Jälkimmäisiä en suosittele kenellekään, koska ne voivat muuttua arvottomiksi. Syistä lisää kansantaloudellisista sykleissä.

Romahduksissa on järkevää käyttää ajallista hajautusta eikä siinäkään kannata yrittää ennustaa pohjia. Niissä voi kestää vuosia tai vuosikymmeniä ennen kuin hinnat palaavat huippuihin. Kiirettä ei ole. Vaikka pohjalta nousu voi olla aluksi nopea niin hinnat pysyvät kuplan jälkeen kaukana edellisistä huipuista pidempään. Veroseuraamuksia voi ajatella myös romahdusten aikana mikäli se on mahdollista. Tappioiden vähentäminen verotuksessa mahdollistuu lähes kaikille, koska laadukkaatkin sijoituskohteet menettävät hinnoistaan suuren osan.

tiistai 3. tammikuuta 2023

Kuplat, Buumit ja Romahdukset osa 6. Indikaattorit

Aiemmin listasin muutamia buumien tunnusmerkkejä kuten refleksiivisyyden, rahamäärän kasvun, psykologiset ilmiöt ja poliittiset tekijät ilman niiden tarkempia tunnusmerkkejä tai indikaattoreita. Nyt olisi tarkoitus selvittää tarkemmin miten tunnusmerkit näkyvät kansantalouksissa ja sijoitustuotteiden hinnoissa. Numerollisissa tunnusmerkeissä on muutonopeudella merkitystä. Niissä pidempiaikainen hidastuva muutosvauhti ennakoi kuplien, buumien ja romahdusten hidastumista. Yksittäistä kuplien, buumien tai romahdusten etenemistä ennustavaa tunnusmerkkiä tai indikaattoria ei ole olemassa. Mitä useampia merkkejä pystyy löytämään sitä paremmin tietää missä mennään.

Refleksiivisyydellä on tunnusmerkkejä. Yksi niistä on siirtyminen yhä kauemmaksi sijoituskohteen historiallisten tuottojen keskiarvosta. Esimerkiksi osakkeissa voidaan tutkia hintoja verrattuna kymmenen vuoden osakekohtaisten tulosten keskiarvojen trendiin joka on ollut noin 17. Mitä suhteellisesti nopeammin siirrytään kauemmas tuosta luvusta sitä enemmän refleksiivisyys vaikuttaa. Kasvun hidastuessa refleksiivisyys heikkenee. Korkotaso on muistettava, koska on järkevämpää maksaa kovempaa hintaa osakkeista sen ollessa matala. Asuntojen tai muiden osakeluokkien hintoja voi verrata keskimääräiseen trendikasvuun aiemmin mainituin perusteluin.

Edellinen ei ole ainoa merkki. Aleneva korkotaso ja lainaamisen perustuminen enemmän vakuusarvoihin kuin tuloihin kertovat refleksiivisyydestä. Ensimmäinen kasvattaa mahdollisuuksia refleksiivisyyteen ja sen vaatimaan korkeampaan vipuvaikutukseen. Korkeammat hinnat yhdistettynä korkeampaan vipuvaikutukseen nostavat refleksiivisyyden todennäköisyyttä. Jälkimmäinen on varhainen signaali joka ennakoi refleksiivisyyttä. Pienemmät vakuusvaatimukset ja vakuusarvojen nousut lisäävät refleksiivisyyden todennäköisyyttä ja kasvattavat sen voimaa.

Pienemmissä maissa ulkopuolisen rahan määrän merkittävä nousu ja paikallisen valuutan vahvistuminen signaloivat refleksiivisyyttä. Niin tekevät myös ulkomaisissa valuutoissa paikallisille myönnetyt lainat. Ulkomaisen rahan huomatessa paikallisen maan tarjoamat normaalia suuremmat tuotot se ryntää paikallisille markkinoille. Paikalliset tuotot kasvavat ja valuutta vahvistuu entisestään mikä lisää paikallisten markkinoiden houkuttelevuutta.

Refleksiivisyys toimii molempiin suuntiin. Edelliset ilmiöt toimivat myös romahduksissa, mutta päinvastaisina ne kasvattavat hintojen laskua. Ne laskevat keskiarvotrendien alle lisäten laskua, korkotason noustessa hinnat laskevat ja alenevat vakuustasot lisäävät lainaajien halukkuutta kasvattaa vakuusvaatimuksia. Siirtyminen vakuusvaatimuksista tulovaatimuksiin pudottaa hintoja, koska tulot heikkenevät. Ulkomaisen rahan siirtyminen pois laskee hintoja laskien valuutan arvoa vähentäen aiemmin myönnettyjen vakuuksien arvoja mikä vaikuttaa myös hintoihin.

Refleksiivisyyden huomaamiseksi voi tutkia useampia lukuja ja indeksejä. Rahamäärän muutokset kertovat siitä. Eri mailla on omat tilastonsa. Kaikki eivät ole yhtä luotettavia, mutta ainakin Yhdysvaltojen ja euroalueen rahamääriä voi seurata. Maailmalta löytyy myös indeksejä kuvaamaan velkaantumismahdollisuuksia kuten MBA:n asuntolainaindeksi, jonka osoite löytyy lähteistä. Mitä pidempiä lainoja tarjotaan sitä varmemmin refleksiivisyys vaikuttaa. Pitkät kuten 100-vuotiset asunto- tai valtionlainat ovat signaali. Osakemarkkinoiden historiallisen suuri lainamäärä verrattuna indekseihin kertoo mahdollisesta refleksiivisyydestä.

Psykologiset tekijät ovat läsnä kuplissa, buumeissa ja romahduksissa. Aloitetaan ryhmäpaineesta ja todetaan, että sen ollessa korkeimmillaan se koskee lähes jokaista. Se tulee lähemmäs kuin koskaan aiemmin. Jokaisen lähipiirissä alkaa olla yksi tai useampi suosituilla sijoitustuotteilla nopeasti rikastunut tai niihin suuria summia laittanut henkilö, jolla on vähintään paperilla suuri omaisuus. Hän on myös innokas suosittelemaan sijoituksiaan muille ja pitää heitä tyhminä mikäli he eivät toimi samoin. Mitä useampi lähipiiriläinen kertoo onnistumisistaan ja satojen prosenttien tuotoista lyhyellä aikavälillä sitä lähempänä buumin huippu on. Romahdus on alkanut, kun samat henkilöt eivät puhu sanaakaan sijoittamisesta tai suurista tappioistaan. Ryhmäpaine on eniten amatöörien aiheuttamaa.

Ryhmäpaineen etenemistä voi seurata mm. Google Trendsistä. Siellä voi katsoa kuinka suosittuja tietyt hakusanat ovat olleet milläkin ajanhetkellä. Huippuhetket eivät suoraan korreloi hintojen kanssa, mutta suurimmat hakumäärät ovat niin huippujen kuin pohjien läheisyydessä muutaman kuukauden tarkkuudella. Ne korreloivat ehkä jopa paremmin pohjia.

Nyt on kiire! Osta ennen kuin tulee liian kallista! Niukkuuden ja kiireen tunne on yksi merkki buumista. Asuntojen ennätyshintojen nopeat hyppäykset tai sijoitustuotteiden moninkertaiset ylimerkitsemiset kertovat niukasta tarjonnasta tai sen tunteesta. Vähäiset merkintämahdollisuudet voivat olla listautuvien yritysten tietoinen valinta. Listattujen tuotteiden kaksi- tai kolminumeroiset prosentuaaliset nousut listauspäivinä kertovat niukkuudesta. Romahduksessa tarjonta on yltäkylläistä. Tämä näkyy nopeina laskuina. Esimerkiksi laaja rintama ennen suosittuja osakkeita laskee hintojaan useina päivinä kaksinumeroisin lukemin.

Valtaosa ihmisistä seuraa muutamia uskottavilta tuntuvia auktoriteetteja. Jälkimmäiset ovat ehkä olleet muissa hommissa ennen kuplaa tai buumia. Suuri yleisö saa heiltä lupauksia, joissa sijoitukset moninkertaistuvat nopeassa ajassa. Nousun edetessä lupaukset kasvavat. Ne kuulostavat asioihin perehtyneistä järjettömiltä. Ennustukset tarkoittavat sijoitusten moninkertaistumista lyhyessä ajassa. Kuplien ja buumien edetessä entisten menestyjien eli buumien antiauktoriteettien varoittelut lisääntyvät. Samalla useampi uskoo heidän olevan ymmärrystä vailla. Romahduksissa auktoriteetit ja heidän lupauksensa paljastuvat joko huijauksiksi tai heidän näkemyksensä vääriksi. Sen aikana alkavat myös ”Warren Buffettit” rikastua heidän pakkomyymillä omaisuuserillä. Heidän tuottonsa ylittävät keskiarvot merkittävillä marginaaleilla, kun romahdus on edennyt.

Liiallinen usko omiin kykyihin, omistuksiin ja menestymismahdollisuuksiin näkyy liiallisena luottamuksena niin yhteisöissä kuin yksilöissä. Buumien ja kuplien luoma euforia kasvattaa uskoa merkittävään ja nopeaan talouskasvuun. Se näkyy mm. laajamittaisina järjettöminä kulutustottumuksina. Huutokaupoissa maksetaan ennätyshintoja. Merkkejä voivat myös olla maailman korkeimman rakennuksen teko tai ennätyskalliit massiiviset budjettinsa ylittävät rakennusprojektit. Romahduksen tunnusmerkki voi olla edellisten keskeyttäminen.

Se näkyy erityisesti yksilöissä, jotka ovat uuden talouden aikana tienanneet joko sijoituksillaan tai liiketoimillaan merkittäviä omaisuuksia ainakin paperilla. Nuoret ja nopeasti rikastuneet ostavat kalliita autoja ja tuhlaavat rahojaan statussymboleihin. Ilmiö ei koske yksittäisiä henkilöitä. Yksi uuden talouden tunnusmerkki löytyy yksilöistä, jotka jättävät työnsä, koska uskovat pystyvänsä olemaan sijoitusalan ammattilaisia lyhytaikaisen menestyksensä perusteella. He suosittelevat samaa myös muille. Tämä ”nyt on toisin” huuma on suuri.

Edelliset tekijät vahvistavat saatavuusharhaa. Ne eivät ole ainoita syitä sen olemassaoloon. Mediat ovat merkittävä osa vahvistumista. Ne antavat seuraajilleen mitä he haluavat kuulla buumin aikaan. He haluavat kuulla, että nyt on hyvät mahdollisuudet rikastua nopeasti, jne. He kaivavat äkkirikastuneet esille ja esitellen heidän neuvojaan. Yhteistä jutuille on, että valtaosa toimittajista ei ymmärrä tarpeeksi, jotta voisivat kyseenalaistaa huonot neuvot. He nostavat äkkirikastuneet jalustalle ja kirjoittavat negatiivisia juttuja siitä kuinka kymmeniä vuosia sijoittaneet ovat menettäneet otteensa. He kertovat kuinka heidän sijoituksensa eivät pärjää lyhytaikaisille menestyjille. Mediassa sijoittamisesta liikkuvien juttujen määrä on huipussaan buumin lopussa tai romahduksen alkaessa. Samalla niiden saatavuus ja suosio ovat suurimmillaan.

Kuplia ja buumeja vahvistavien poliittisten tekijöiden tunnusmerkkejä on monia. Yksi on veronalennukset sijoitustuotteille tai kiinteälle omaisuudelle. Kuplat ja buumit voivat saada merkittävän alkuvauhdin tai ne voivat kiihtyä, koska varallisuus ohjautuu veroedullisiin kohteisiin. Poliitikkojen ja keskuspankkiirien puheet ansioistaan kukoistavan talouden kehityksessä kertovat buumista. Myös heidän varoituksensa over merkki siitä. Ne eivät valitettavasti johda tekoihin silloin kun ne olisivat tärkeitä. Lupaukset sijoittajien pelastamisesta ovat merkki moraalikadosta joka on esiintynyt kaikissa buumeissa. Lupaukset johtavat lopulta tekoihin. Ensimmäiset pääomaruiskeet asiansa huonosti hoitaneille ovat merkki moraalikadosta ja ennakoivat buumin tekohengitystä liian pitkään. Suuremman romahduksen todennäköisyys kasvaa samalla.

Aakkossoppien” tai muiden uusien sijoitustuotteiden lisääntyminen kielenkäytössä ovat merkki buumista. Tarjonnan lisääminen yksityissijoittajille kertoo myös siitä. Niiden monimutkaistuminen voi kertoa myös siitä. Mitä enemmän sijoitustuotteita, joita et ymmärrä, sitä varmemmin kyseessä on järjetön toiminta. Sijoittajien sääntelyn vähentäminen kertoo myös buumista. Niiden lisääminen kertoo todennäköisesti jo toteutuneista riskeistä. Sääntelijät ovat useimmiten myöhässä.

Keskuspankkiirien tai poliitikkojen puuttuminen markkinoiden hinnanmuodostukseen kertovat kuplista, buumeista tai romahduksista. Keskuspankkiirien sijoitustuotteiden ostot tai hintojen alentamiset kasvattavat kuplia ja buumeja. Yllättävät myynnit tai hintojen nostot voivat kieliä romahdusvaarasta tai aiheuttaa sen. Buumista voi kertoa myös poliitikkojen sääntelemän tarjonnan vähäisyys. Esimerkiksi maankäytön rajoitukset voivat kertoa kiinteistökuplasta. Nopea tarjonnan lisäys kertoo siitä, että romahdus alkaa lähestyä.

Signaaleja kuplien, buumien ja romahdusten olemassaolosta riittää. Yksittäisinä ne eivät kerro paljoa. Tietyt signaalit ovat olleet läsnä kaikissa viime vuosikymmenien buumeissa ja niiden romahduksissa: siirtyminen tulopohjaisesta lainanannosta vakuuspohjaiseen, halpa raha ja sen kasvattama rahamäärä, lupaukset epäonnistujien pelastamisesta eli moraalikato, järjetön kulutushuuma ylisuuren luottamuksen aiheuttamana, uusien auktoriteettien seuraaminen ja ryhmäpaine amatöörien luomana. Muut signaalit ovat vähemmän merkityksellisiä, mutta mitä useampi niistä löytyy sitä todennäköisemmin buumit ja romahdukset ovat läsnä.

Romahdus-signaalit ovat vähemmän tärkeitä, koska ne esiintyvät jälkikäteen. Myynteihin ne eivät auta, mutta uusien sijoitusten järkevyyden todennäköisyyksistä ne kertovat. Tärkein niistä on laajat ja nopeat kymmenien prosenttien hinnanalennukset. Niiden jälkeen voi alkaa varovasti sijoittamaan. Lisäksi ”vain hullu sijoittaa nyt” ja kaikki muut psykologisessa profiilissa paniikin jälkeen esitetyt viestit edellämainittujen romahdusten jälkeen ovat signaaleja, jotka kertovat paremmista sijoitushetkistä.

Kuplat, Buumit ja Romahdukset, osa 7. Löysin yhden, mitä teen?

Kuplan tai buumin löytyessä on selvää, että suurin osa sijoituskohteista on liian kalliita. On vaikeaa suositella sijoittamista. Vielä vähem...